torstai 6. maaliskuuta 2008

Tildaan hurahdin minäkin :-)


Sydämistä se alkoi ja loppua ei näy. Hei kaikki te ihanat Tildailijat! Nimeni on Kirsi ja naputtelen näppistä täällä lumisessa Itä-Suomessa, aika lähellä kaikkien tuntemaa Kalakukkojen kaupunkia. :-) Joulukuussa päättyi parin vuoden tiivis opiskelujakso ja nyt töiden etsinnän lomassa olen löytänyt itsestäni kantrihenkisen käsityöihmisen. Blogisurffailun johdosta minäkin olen tänne päätynyt, joten kiitos monesta inspiraatiosta kuuluu teille kaikille ihanille blogittajille. Kiitos!

Meneillään on hiihtolomaviikko ja lapset (2), tunnollisia koululaisia, ovat sairastaneet koko viikon. Olenkin hoivaamisen ohessa työstänyt tulevan viikonlopun ristiäisiin nallea lahjaksi. Eilen tosin käytin päivän pikku prinsessan kermakakkuhöttö-mekon tekemiseen. Edellisen ompelu-buumin jäljiltä minulla on kaappien kätköissä aika uskomattomat määrät erilaisia kankaita, joten työstettävää riittää. Tosin aidot Tilda-kankaat olisivat niiiiin paljon ihanampia, mutta onneksi ei ole laissa säädetty, että Tilda-töitä voi tehdä vain aidoista kankaista. Ihania esimerkkejä löytyy tästäkin blogista useampia, kävipä mielessä jo froteisen kylpytakkini hyödyntäminen... ;-)

Inspiraatioiden ja ihanien elämysten täyttämää kevään odotusta!

Kirsi

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Kirsi:)) tervetuloa joukkoon. Tämä vie ihan kokonaan mukanansa...ootas vaan...........

Lasineito kirjoitti...

Hm...laitoin sinulle viestin tuossa ylhäällä, mutta........nimeni jäi pois:(
No uudestaan Tervetuloa!

Unknown kirjoitti...

tervetuloa joukkoomme. valitettavasti näen vain yhden kuvan :(