Pitkästä aikaa kuvaa valmiista ompeluksesta tännekin. Tänään valmistui tämmöinen hempeän vaaleanpunaiseen puettu prinsessainen, tosin kruunamaton vielä ;)
Viime vuonna tein tätä enkeliä joulunpunaisilla vaatteilla useammankin. Silloin jo meinasin tämän vaaleanpunavoittoisenkin talvienkelin toteuttaa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi.
Pitkästä aikaa laitan tännekin kuvan valmistuneesta ompeluksesta. Keväisen päivän innoittamana tein loppuun tällaisen hanhiherran Tildan kevät -kirjan kaavoilla.
Tällaiset mansikat tekaisin eilen illalla. Harmi, etten omista mitään "mansikanpunaista" kangasta, mutta kyllähän tuo vaaleanpunainenkin näihin Tildamansikoihin taitaa sopia...?
Otin tänään piiiitkästä aikaa Tilda-ompelukset esille sateisen vapaapäivän iloksi. Tällaiset tossut sainkin sitten aikaan. (Ensin piti kyllä tehdä koetossu ennenkuin maltoin käyttää tätä aitoa Tildakangasta.)
Tällainen pupunen valmistui viikonloppuna lahjaksi sisarelleni. Hatun asettaminen pupun päähän on minun mielestäni tosi hankalaa tai sitten en vain ymmärrä miten sen saisi nätisti asettumaan?? Miten te muut sen asettelette?
Nyt sitten valmistui tämä lammas, joka myös on ollut keskeneräisenä jonkin aikaa. Käytin vartalo-osaan vanhan valkoisen froteepyyhkeen ja muut osat on pellavaa.
Sain tämän pupun vihdoinkin valmiiksi. Se on odottanut vaatetusta jo pari viikkoa, ja tänään sain sitten loputkin tehtyä. Tämä onkin ensimmäinen Tilda-hahmoni. Jonkun sydämen ja joulukortteja olen tehnyt aiemmin. Näiden tekeminen on kyllä mukavaa ja tämä blogikin on tosiaan "addiktoiva".
KaSil luovuttaa blogin ylläpitäjän oikeuden Merjuskalle, ja toivottaa kaikille blogilaisille hyvää jatkoa ja mukavia tildaus hetkiä. KaSil jatkaa foorumissa. Yhteyden otot Tilda addikti blogia koskien Merjuskalle meiliin:m.tildalainen@gmail.com
Suomen Tilda addiktien ryhmä 2- blogi on jatketta tälle blogille, koska yhten blogiin saa vain 100 kirjoittajaa.Blogin pitäjään (=admin) saat yhteyden:
m.tildalainenATgmail.com
http://kellarinkangaskori.blogspot.com
t.Merjuska